Ylen aamu-tv:ssä käytiin tänään mielenkiintoista keskustelua kotimaisesta musiikkibisneksestä ja sen tulevaisuudesta. Keskustelua kävivät Elastinen, Asko Kallonen ja Anssi Autio.
Keskustelussa muistutettiin, että perinteisesti radion kautta ja levyjen myynnillä artistit saavat nimeä ja biiseille tunnettuutta. Toisaalta on sellaisiakin artisteja, jotka nousevat suureen tietoisuuteen keikkojensa ansiosta - tällaiseksi mainittiin Lauri Tähkä & Elonkerjuu. Uusin ilmiö on Robinin ja Tuulin kaltaiset artistit, jotka ponnahtavat yhtäkkiä kaikkien tietoisuuteen YouTuben tai muun vastaavan ansiosta. Viime aikaisen keskustelun mukaan jopa manipuloiduin konstein...
Nykyään ja etenkin jatkossa tärkeäksi tekijäksi todettiin kappaleen saatavuus, esim. Spotifyssa. Spotify ja muut maksulliset musiikinstriimauspalvelut mainittiin merkittäväksi tekijäksi musiikkiteollisuudessa muutenkin. Asko Kallonen kertoi, että striimauspalveluiden suosio on muualla Pohjoismaissa Suomea monin verroin suurempaa. Asiantuntijat jäivät enää kaipaamaan kotimaista palvelua ulkomaisia haastamaan.
Mitä arvelet: tuleeko kotimaisia haastajia?
VastaaPoistaAivan varmasti tulee. Kyse ennemmin siitä, milloin tulee. Kysyntä kasvaa varmaan vähitellen ja todennäköisesti lähiaikoina ilmestyy kotimaisia kilpailijoita.
Poista