22.3.2013. Silloin Suomi nousi vihdoin jääkiekon aiheuttamasta ojasta. Ainakin yhdeksi illaksi.
Iltapäivälehdet, asiantuntijat, jalkapallon satunnaiskatselijat, jääkiekkofanit ja koko Suomi odotti jalkapallomaajoukkueemme kokevan lähihistoriansa pahimman selkäsaunan, kun viime vuosien ylivertainen maajoukkue Espanja isännöi mm-karsintaottelua Gijónissa. Espanjan pohjoisrannikolla sijaitsevassa satamakaupungissa koettiin kuitenkin kansainvälisen jalkapalloillan suurin yllätys, kun nimetön Suomi taisteli tasapelin materiaaliltaan täysin ylivoimaisten manolojen vieraana.
Facebook täyttyi pitkin ottelua toiveikkaista päivityksistä ja iltapäivälehdetkin päivittivät ottelun etenemistä minuutti minuutilta. Loppuvihellyksen koitettua niin perinteinen kuin sosiaalinenkin media sekosi Suomen saavutuksesta. Torilla ei tavattu, mutta potkupallosta oli tullut jalkapallo.
Illan jalkapallon saavuttamaan suosioon tosin saattoi vaikuttaa sekin, että jääkiekon SM-liigassa pelattiin vain karsintasarjaa.
Tänään Suomi kohtaa ystävyysottelussa vähemmän seksikkään Luxemburgin. Nyt karsintasarjan ottelu vienee valtaväestön mielenkiinnon.
tiistai 26. maaliskuuta 2013
Pari sosiaalisen median palvelua
Pari mielenkiintoista sosiaalisen median palvelua, jotka haluan esitellä: Vimeo & Delicious.
Vimeo on videopalvelu, johon rekisteröityneet käyttäjät voivat lisätä videoita ja joita kuka tahansa voi katsoa. Lisäksi rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida videoita. YouTubeen verrattuna Vimeo on sikäli kirjaimellisesti siistimpi, että sinne ei saa ladata mainosvideoita. Lisäksi käyttäjä voi ladata videoita Vimeosta suoraan koneelleen ilman ylimääräisä sovelluksia - mikäli videon lisännyt ei tätä ole erikseen estänyt. Lisäksi Vimeo on tullut tutuksi korkealaatuisista HD-tason videoistaan. Osin isokokoisten HD-tasoisten videoidensa vuoksi videoita on ladattavissa ulos alkuperäisessä muodossaan viikon ajan videon lisäämisestä - sen jälkeen käyttäjä voi ladata videon pakatussa muodossa.
Delicious on linkkaussivusto, jossa rekisteröityneet käyttäjät voivat tallentaa ja jakaa haluamiaan nettisivujen linkkejä. Lisäksi kuka tahansa voi selailla jaettuja linkkejä. Linkkiä jakaessaan käyttäjä voi "tägätä" indeksitietoja lisäämäänsä linkkiin, jolloin toiset voivat löytää linkin esim. sivuston sisällön perusteella.
Näillä sovelluksilla on varmaan omat uskolliset suosijansa, vaikka eivät esim. YouTuben tai Twitterin suosioon ylläkään. Vimeon maine korkeatasoisten videoiden jakelukanavana on kuitenkin varmaan ihan merkittävä. Myös Delicious on vähitellen kasvattanut suosiotaan omaperäisyytensä vuoksi tai siitäkin huolimatta. Kumpikaan sovelluksista ei itselleni ole toistaiseksi ollut tärkeä tai edes hyödyllinen, vaikka joitakin videoita on Vimeosta tullutkin väijyttyä.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
Ensimmäinen postaus
Ja blogi on auki...
Tämä blogi käsittelee somea ja pistetty pystyyn Haaga-Helian some-kurssin vuoksi. Ehkä tästä alkaa innnostus blogata vielä "huvikseenkin"?
Oppimistavoitteeni kurssilla ovat sosiaaliseen mediaan tutustuminen vielä paremmin. Esim. Twitter on jäänyt toistaiseksi hyvin vieraaksi. Lisäksi kiinnostaa tutustua blogeihin ja bloggaamiseen - voisiko blogin pitämisestä itsekin vielä innostua?
Mielenkiintoista kevättä odotan somen parissa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)